Naapuri leipomosta haettuja sämpylöitä oli kunnia nauttia aamupalaksi parvekkeella. Meri kutsui jo houkuttelevasti. Sillä vihdoin se koitti, rantapäivä!
Vuokrasimme eilis illlasta tutun baarin takaa kaksi sunbedia varjolla. Hinta oli aina kokopäivähinta. Mahdollisuus olisi ollut vuokrata oma rantatuoli vaikka koko viikoksi kerrallaan. Päivä maksoi 18 euroa. Hyvää bisnestä. Rannalla oli wc:t, pukeutumistilat, pingispöytä, kuntopyörä ja muuta aktiviteettia.
Lämmintä ja aurinkoa riitti. Meri oli matalaa ja hiekkapohjaista. Uinti-alue oli reunustettu kivillä, joten vesi oli todella lämmintä kylmien virtausten puuttuessa. Lapsiystävällinen ranta ei syventynyt sitten millään vaikka kuinka kahlaili. Täydellinen vedessä makoilu ranta. Ongelmaksi muodostui kuitenkin meduusat, joita oli vedessä ja rannalla riittämiin. Eläimistä ei ollut pulaa. Rantavedessä uiskenteli muös paljon pikkukaloja, rapuja ja simpukoita.
Noin yhden maissa huomasimme rantaviivan tyhjentyneen kokonaan. Yhtä ainoata ihmistä ei näkynyt misään, jopa rantavahti oli lähtenyt siestalle. Mekin päätimme lähteä lounalle tavan mukaisesti. Alaska-niminen kahvila kuulosti houkuttelevalta viilennys 
paikalta. Tilasimme piadinan, perinteisen Riminille tyypillisen ohuen leivän täytteillä ja täytetyn crepesin. Jälkiruokani tapojen vastaisesti espressoa, sillä olihan sitäkin pakko kokeilla, vaikka maitokahvi onkin enemmän meidän makuumme. Hyvän lounaan jälkeen palasimme rannalle monien muiden auringonpalvojien tavoin. Viiden maissa lähdimme hotellille uima-altaan kautta. Lievästi punertavina, mutta sehän vain kuuluu osana rantapäivän viehätyksiin.
Hotelliin kuuluivat ilmaiset polkupyörät, joten illalla lainasimme pyöriä ja lähdimme polkemaan seitsemän kilometrin matkaa kohti Riminin keskustaa. Tie kulki rantaa pitkin. Osittain pyörille oli oma kaistansa, mutta myös hurjan liikenteen seassa piti pyöräillä. Hurjan tuntuista menoa välillä. Ajoimme suoraan satamaan, jossa oli myös maailmanpyörä. Jätimme pyörät Parco F.Fellininn luo ja lähdimme kävelemään puiston läpi. Elokuvaohjaaja Fellinin mukaan nimetty puisto tarjoaa viilennystä porottavalta auringolta. Mitään ihmeellistä puistossa ei ole, mutta sen suojissa on mukava kävellä. Puiston toisella reunalla oli paljon ravintoloita ja kahviloita. Pascussin myymälä pisti heti islmään. Pitää käydä testaamassa saisiko sieltä vihdoin kahvin joka on työpaikkani seinällä.
Puistolta eteenpäin lähtenyt tie Principe Amedeo oli vain täynnä asuntoja. Tulimme
asemalle, ja tarkoituksena oli mennä kiertelemään vanhaa kaupunkia. Vähän matkaa käveltyämme tajusimme että täällä ei ole yhtään mikään paikka auki, ja kaupunki näytti autiolta. Italian Hanko, toiminta on keskittynyt kesäisin rannalle. Luovutimme keskustan suhteen ja päätimme palata takaisin rantakadulle. Matkalla vastaamme tuli lisää erilaisia autioita katuja.
Menimme syömään puiston reunalla sijaitsevaan Degli Artistiin. Astetta paremmasta paikasta tilasimme mixed grill-annokset ja karahvin viiniä. Annos siälsi neljää eri lihaa, myös kanaa, jota on ollut hieman ikävä. Jälkiruoaksi tuli laskun mukana limoncellot, sitruunaliköörit. Tarjoilu oli aika nyrpeää, sillä emme ikinä saaneet tilattua vettä. Paikka oli täynnä ja ruoka oli perustasoista, ylihinnoiteltua tosin. Huomasin rantakadun monissa ravintoloissa ruokalistojen olevan myös venäjäksi. Alueen luxushotellit taitavat olla venäläisten suosiossa.
Pienne kävelukierroksen jälkeen lähdimme polkemaan takaisin Torre Pedreraan. Ensi kerralla sitten parempaa tutustumista keskustaan.
maukkaasti maailmalla 