Olimme jo Suomessa päättäneet osallistua matkanjärjestäjän omalle sunnuntairetkelle, jonka aikana pääsisimme näkemään hieman toisenlaisen, aidomman Kanarian.
Retkemme alkoi ennen aamu yhdeksää tunnin kestävällä bussimatkalla San Mateon vuoristokylään. Opas kertoi saarella vallitsevan neljä eri kasvillisuusvyöhykettä, ja totta tosiaan, heti kun ajoimme saaren länsipuolelle, vihreys lisääntyi selvästi. Karu saaren eteläpuoli vaihtui nopeasti tiheää kasvustoa omaavaksi länsipuoleksi. Mutkittelevan bussimatkan aikana näimme hyvän katsauksen paikalliseen asutukseen ja elämänmenoon.
Pieni San Mateon kylä sijaitsee Las Palmasin ja lentokentän välissä, saaren keskiosan vuoristoisella seudulla. Markkinoilla on kaksi hallia, joista toisessa myydään elintarvikkeita, ja toisessa tavaraa. Elintarvikkeilla on kiinteät hinnat, mutta tavaroista voi alkaa tinkimäänkin. Paikalliset käyvät ostamassa näiltä markkinoilta koko viikon ruokatarvikkeensa, joten pelkästä turistirysästä ei ollut kysymys. Saapuessamme paikalle huomasimme takkien olevan todellakin tarpeen, sillä lämpötila on vain 12 astetta.
Kiertelimme ensiksi elintarvikehallissa, mercado agrícolassa, jossa myytiin paljon juustoja, yrttejä, leipää ja kasviksia. Matkaan tarttui paikallista, pitkään kypsytettyä Curado-juustoa. Tavarahallissa myytiin aivan kaikkea laidasta laitaan. Hallista löytyi cd-levykauppias, antiikkia, kirpputoritavaraa, aloe vera -tuotteita, sekä vaatteita ja elektroniikkaa. Myös paikallisia käsityötuotteita oli myynnissä.
Täältä pystyi tekemään rantakatua monipuolisempia ja halvempia tuliaisostoksia. Ja palvelu oli erittäin ystävällistä.
Seuraavaksi jatkoimme matkaa Santa Brigidaan, yhdelle Gran Canarian viinialueista. Parinkymmenen minuutin bussimatkan jälkeen pääsimme aivan ensimmäiseksi käymään pienessä viinimuseossa, jossa esiteltiin paikalliseen viininvalmistukseen käytettyjä välineitä. Yhtä kannua emme päässeet näkemään, sillä se oli kadonnut edellisen turistiryhmän matkaan. Kyllä, suomalaisryhmän.
Museon jälkeen teimme kierroksen rakennuksessa, joka oli suurelta osin alkuperäisessä 
kunnossa. Tilalla söimme tapaslounaan yhdessä kolmen eri alueen viinin kera. Alkupalana oli paikallista juustoa ja kasvissosekeittoa, jossa ei varmaankaan ollut yhtään suolaa. Epäilen myös kasvisten määrän olleen hyvin vähäinen. Pääruokalautasella oli suolavedessä keitettyjä ryppyperunoita (papas arrugadas) lihavarras, paikallista pyttipannua (puchero) ja kala-ja lihatäytteisiä friteerattuja pyöryköitä (joiden nimi ei jäänyt mieleen). Ruoan maustamiseen oli tarjolla mausteista paprikakastiketta eli mojoa.
Punaviininä tarjoiltiin nuorta, Las Palmasilaista Mondalon-viiniä. Valkoviininä saimme San Mateolaista Fronton White gold -nimistä harvianisuutta, jonka amerikkalainen viiniasiantuntija oli arvioinut korkein arvosanoin. Amerikkaan ei pystytä toimittamaan niin paljoa tätä viiniä kuin olisi kysyntää. (Koska aina joku pitää unohtaa, en muista kuollaksenikaan jälkiruokaviinin nimeä.)
Ruoan jälkeen matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseen, Bandaman kraaterille. Bandaman kraatteri sijaitsee vuoriston koillisosassa, Tafira Altan eteläpuolella. Kraateri on läpimitaltaan 1200 metriä. Kraatterilla kulkee vaelluspolkuja, sekä sen pohjalta löytyy vanhoja viljelyksiä. Pääsimme ihailemaan kraateria näköalapaikalta, El Miradorilta, josta näki kauas saaren ylle.
Jos pelkkä bussimatka korkealle, kapeaa tietä kiipeävälle kukkulalle oli jännittävä kokemus, vielä hurjempaa oli alastulo. Ei voinut kuin toivoa että jarrut kestäisivät ja pääsisimme turvallisesti alas. Bussikuski ansaitsi suorituksesta aplodit ja kunnon juomarahat.
Retki oli kaiken kaikkiaan hieno elämys, jonka aikana pääsi näkemään muutakin kuin pelkkää turistialuetta. Vuoristomaisemat olivat todella upeat. Tosi asiahan on se, että turistit haluavat aina kiivetä sinne korkeimmalle kukkulalle.
maukkaasti maailmalla 